Yritys


Aloitin toiminimellä 1996 ostettuani ensimmäisen käytetyn kuorma-auton eläkkeelle jääneeltä kollegaltani. Sitä ennen olin vieraan palveluksessa auto- ja varastohommia tehnyt parikymmentä vuotta, rippikouluikäisestä lähtien.
 
Suomen Posti (nyk.Itella) on koko ajan ollut suurin työllistäjä. Yhden miehen yritys on pikkuhiljaa laajentunut uusien asiakkuussuhteiden myötä ja niin lääkkeiden kuin pullankin ajo on tullut tutuksi. Hätäkeskuslaitoksen muutot oli iso projekti sen  perustettua uusia aluehälytyskeskuksia 2000-luvun alkuvuosina ympäri maata. Yhteistoiminnalla ja alihankinnalla muiden kuljetusliikkeiden kanssa homma onnistui hienosti vaikka oli hyvin haasteellinen tehtävä.
 
Itellan alihankkijana on koulujen, päiväkotien ja vanhusten ruokahuolto tänä päivänä ajojen runkona. Kellontarkkaa hommaa mutta palkitsevaa. Sotaveteraanit osaa arvostaa lämmintä ateriaa, sillä se ei ollut itsestäänselvyys rintamalla -40 asteen pakkasella!
 
Muutot ovat merkittävä työllistäjä yritykselle. Niin yksityisten kuin firmojenkin tavarat vaihtaa paikkaa vankalla ammattitaidolla. Henkilökunta on nuoria, riuskoja miehiä joille ei nostorajat tule vastaan kovin äkkiä. Muuttolaatikoita on myös vuokrattavana. 
 
Muuttoja ja kappaletavarakuljetuksia suoritamme ympäri valtakunnan. Meiltä voi myös tilata vaikka pelkän kantajan tavaroiden siirtelyyn tai vastaavasti koko baletin ns. täsmämuuttona.
 
 
 

Kuljetus T. Roskala Ky 

Sävintie 65

38720 Vihteljärvi

Soita  0400 - 326 635

teuvo.roskala@dnayritysnetti.net